Minun, sinun vai kenen asia?

Oon huomannut yhden kysymyksen joka vaikuttaa melkein ihan kaikkeen tekemiseeni. Se nousee mieleeni aina kun sitä vähiten kaipaan ja se yleensä latistaa tunnelman ja haaveilevan sydämen. Yksinkertaisesti se kysymys pomppaa esteeksi tielle kädet levällään huitoen, muistuttaen olemassa olostaan juuri sillon kun reitti olisi muuten selvä, ja olosuhteet kaiken kaikkiaan loistavat. Valitettavan usein se ei väisty, vaan muodostuu lopulta niin isoksi kooltaan, että sitä ei auta kiertää, vaan se peittää näkyvyyden, ja pakottaa käännähtämään ympäri kohti tulosuuntaa.

On todella harmillista haaveilla jostain, tehdä suunnitelma, tarkistaa selusta ja saada kaikki langat näppärästi omiin käsiinsä vain huomatakseen, että hups, olen unohtanut ottaa huomioon sen että minun täytyy miellyttää muita. Tai siis että, minun mieleni luulee, että niin pitäisi tehdä. Luulen tietäväni, että tuo ajatus toisten miellyttämisestä ei ole tässä maailmassa vain minun ongelmani, vaan siitä kärsii moni.

Kysymys, josta puhun on ainakin itselleni jo klassikko: mitähän muut ajattelee? Miksi ihmeessä meidän täytyy niin kovasti yrittää miellyttää muita?

En väitä että yrittäisin aina miellyttää muita tai muutenkaan että olisin ihminen joka vain mielistelee saadakseen jotain. Kysymys ei ole siitä. Mulla ei ole ongelmaa sen kanssa, että haluaisin rikkoa kaikki rajat ja sen takia koen esteenä sen että muut ihmiset koittaisivat mua jarrutella (harrastan joskus myös tätä ja silloin on mentävä itseensä), tai että en osaisi tehdä itse päätöksiä ilman muiden mielipidettä. Ei, vaan kysymys on nimenomaan siitä, että asia joka ei pätkääkään kuulu kenellekkään muulle kuin ihmiselle itselleen, muodostuu jostain kumman syystä oman mielen sopukoissa semmoiseksi johon pitäisi anella lupa jostain viralliselta taholta, ja saada lupa sen toteuttamiseen mielellään vielä kirjallisena sinisen leiman kera! Eli mieli kääntyy itseään vastaan tehden jostain yksinkertaisesta ja mukavasta asiasta kauhean stressin vain miettimällä sitä, että mitä muut ovat siitä mieltä, vaikka sillä ei ole yhtään väliä.

Oon lukemattomia kertoja tehnyt niin että en ole ruvennut kyselemään muiden mielipiteitä, vaan olen tehnyt omat päätökseni itse. Se mitä muut ajattelee ei siis aina estä omien suunnitelmien toteuttamista. Mutta se jännä juttu tässä onkin, että sitten jälkeen päin saattaa ruveta kaduttamaan, mietityttämään ja voi käydä niin, että lopulta mielen valtaa pelko ja paniikki kietoutuen yhden kysymyksen äärelle: mitä muut ajattelee? Huomion arvoista on siis se, että kenenkään ei ole tuossa tilanteessa edes tarvinnut tehdä mitään, ei edes sanoa omaa mielipidettään, päinvastoin oon voinu saada kannustusta ja sitten yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä se pomppaa esteeksi pilaten kaiken.

Mikä ihme meidät saa tavoittelemaan toisten ihmisten hyväksyntää asioissa joissa sillä ei ole mitään väliä? Mikä ajaa meidät luopumaan omista unelmistamme turhan takia? Jos itse tiedämme että mitä haluamme ja että se on meille hyväksi ja se ei ketään loukkaa niin minkä takia luopuisimme niistä vaikka joku muu ei sitä hyväksyisikään? Olemmeko todella niin riippuvaisia muiden hyväksynnästä, että emme pysty tekemään sitä mitä todella haluaisimme?

Mitä muut ajattelee, kun mä meen naimisiin tuon miehen kanssa. Mitä muut ajattelee, kun ostan uuden puhelimen. Mitä muut ajattelee, kun laitan kumpparit jalkaan, käytän hajuvettä, ajan kypärä päässä, jätän illan vieton välistä, ostan uuden laukun, menen lomalle... Kuinka paljon tälläiset turhat ahdistukset ja pelot meitä tietämättämme ohjaakaan?

"Mitä muut ajattelee, jos jätettäis niin että puolet huoneen lattiasta olisi tummaa laminaattia ja puolet vaaleaa?"

Jokainen ihminen kohtaa elämässään sitä että hänen valintojaan, tai häntä itseään ei hyväksytä. Luulen että mm. moni uudestisyntynyt kristitty kohtaa paljon kritiikkiä ja epäluuloja. Elämän perustuksen suuri ravistelu, täysin uusi arvomaailma, konservatiiviset mielipiteet, jopa se että pitää Raamattua Jumalan sanana ovat asioita jotka saavat ihmiset varpailleen. Jeesuksen seuraaja ei varmasti voi välttyä kysymykseltä: mitä muut ajattelee? On aivan eri asia kysyä tuota kysymystä, kuin lähtä kulkemaan sen mukaan, että rajoittaa toimintaansa sen mukaan mitä muut ajattelee.

On todella tärkeää pyrkiä siihen, että ei anna tuon vaikutusvaltaisen kysymyksen, mitä muut ajattelee, olla omassa elämässä ohjaavana tekijänä. Omat valinnat eivät missään nimessä saa perustua mun mielestä siihen, että tekee niinkuin kokee muidenkin tekevän. Raamattu on tässä asiassa hyvin selkeä ja kehoittaa meitä nimenomaan olemaan mukautumatta tämän maailman menoon. Mun mielestä se on tosi selkeä ja järkevä ohje. Jos me mennään tän ajan ja sen kulttuurin tuomien normien mukaan, siis täysin virran mukana, niin siinä jää omat arvot ja mielipiteet ihan jalkoihin. Se, mitä muut ajattelee ei todellakaan aina ole totuus, eikä oikein. Vaikka suurin osa ihmisistä pitäisi jotain asiaa täysin hulluna niin sekään ei tarkoita sitä, että se olisi väärin ja niin ei kannattaisi tehdä.

Jumala voi puhua ihmiselle hullujakin asioita. Siis täysin inhimillisesti mahdottomia. Esimerkkinä Jeesuksen vanhemmat. Kun Marialle ilmoitettiin että hän synnyttää pojan, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä, niin "Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Ja enkeli lähti hänen tyköänsä." (Luuk. 1:38) Maria ei olisi voinut vastata näin jos hän olisi ajatellut mitä muut ajattelee. Mooseksen Jumala kutsui lähtemään luvattuun maahan. Siis mihin? Mutta Mooses lähti toteuttamaan Jumalan puhumaa asiaa. Entä jos Maria, Joosef tai Mooses olisi katsonut muihin ihmisiin? 'Mitä muut ajattelee' oli kyllä heidän mielessään, mutta he jättivät sen omaan arvoonsa kun he pitivät tärkeämpänä sitä, mitä Jumala ajattelee.

Kumpi sulle on tärkeämpää, se mitä muut ajattelee vai se mitä maailman kaikkeuden Luoja ajattelee? Itse en voi kysymystä esittää yhtään ylhäältä päin, koska oon ihan lapsen kengissä tässä asiassa. Oon vaan joutunut miettimään paljon tuota asiaa, koska Jumala tosiaan puhuu välillä asioita joita me ihmiset pidämme aika omituisina ja sosiaalisesti epäkorrekteina. Avioton lapsi, erämaahan meno 40 vuodeksi, suurta kansaa vastaa sotiminen 300 miehen voimin (Tuom. 6-8), ynnä muut Raamatun esimerkit Jumalan puheesta ja lupauksista ovat täynnä sitä, kuinka Hänen suunnitelmansa eivät aina ole niin sosiaalisesti hyväksyttäviä, päinvastoin meidän silmin epärealistisia.

Se, mitä Jumala ajattelee voi olla meidän elämässä juuri sitä mitä itsekin koemme hyväksi ja omat unelmamme voivat mennä yksiin Hänen suunnitelmiensa kanssa tai sitten ei. Jumala voi puhua meille lähetystyöstä, kaiken jättämisestä taakse, lähimmäisen auttamisesta, uudesta ammatista, anteeksi antamisesta, uhrautumisesta, hiljaisuuteen vetäymisestä, muutoksesta. Voi sis olla että joudumme luopumaan niistä asioista joista haluaisimme pitää kiinni tai sitten saamme jotain mitä emme olleet voineet edes kuvitella..

Tärkeää ei ole se, mitä Hän tulee puhumaan, vaan se miten suhtaudumme siihen. Alammeko murehtimaan mitä muut ajattelee vai keskitymmekö Hänen tahtonsa toteuttamiseen ensimmäisellä sijalla? Älä anna muiden mielipiteiden estää sitä että olet Jeesuksen opetuslapsi. Maailma ei tule koskaan hyväksymään sitä, että otat oman ristisi, kiellät itsesi ja seuraat häntä aina sinne Golgatan keskimmäiselle ristille asti. Tämä on asia joka sinun täytyy hyväksyä! Maailmalle se on hullutus, joka pitää kiertää kaukaa, niin kuin sinunkin maailmassa olevien arvojen hyväksyminen. Pyri kunnioittamaan myös niitä, jotka eivät voi sinun uskonvaellustasi sietää kaikessa karkeudessaan vaan antavat sinun kuulla siitä kunniasi.

Kuka nyt rohkaisisi lähimmäistään kuolemaan itselleen? Kuka voisikaan ymmärtää mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat: "Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." Tässä käy selvästi ilmi se, että Nikodeemus ei voinut ymmärtää, vaikka olisi tahtonutkin. Me emme voi vaatia ihmistä joka ei ole syntynyt uudesti ymmärtämään sitä salaisuutta joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa. Meidän on vain osattava elää sen kanssa.

Sillä ei ole mitään väliä, hyväksyykö kukaan sinun lähimmäisistäni sitä, että uskot Jeesukseen. Ei mitään väliä, muista se. Annatko sen vaikuttaa itseesi ja sinun ja Jumalan väleihin on sinun asiasi. Sukella Jeesuksen veren turviin aina, kun kohtaat vastustusta ja suorista sen jälkeen selkäsi ja jatka matkaasi. Ihmiset, jotka ajattelevat uskon olevan mukava asia ja Jumalan tulevan toisella sijalla perheen ja talousasioiden jälkeen, eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää sinua. Muista mitä Jeesus itse on opettanut Hänen seuraamisestaan: "Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan" (Luuk. 9:62) Jumala haluaa, että me käännämme kysymyksemme mitä muut ajattelee kohdistumaan Häneen. Mitä Jumala ajattelee kuuloostaa kysymyksenäkin jo paljon järkevämmältä. Hän haluaa saada huomiomme, jotta voisimme tehdä oikeita valintoja Hänen kansaan. Muutos ei varmasti tapahdu hetkessä, mutta voimme pyrkiä siihen! Se tapahtuu vain katsomalla Jeesukseen :)

Pääpointtinani on se, että pitäs pyrkiä eroon toisten miellyttämisestä ja sen mukaan elämisestä, kuitenkin kunnioittaen toisten apua, neuvoja ja mielipiteitä. En tarkoita missään nimessä, että meidän pitää sulkea korvamme muiden neuvoilta tai tehdä jotain päätöntä jos niin haluamme. Järki mukana, mutta pitää ylimpänä auktoriteettina se mikä meille on tärkeintä, oli se sitten oman tahdon toteutuminen vai Jumalan, mutta kuitenkin niin ettemme eläisi vaan toisten unelmia tai kehotuksia todeksi vaan että todella eläisimme niinkuin itse oikeasti hyväksi koemme. Voimme kunnioittaa toisiamme ilman, että rajoitamme sillä omaa elämäämme, pyrkikäämme siis tähän! :)