Av(i)oliitto

(kuva netistä)

"Sinulla on hyvin mustavalkoinen kuva liittyen avioliittoon ja avoliittoon. Miksi avoliitossa ei voitaisi olla jo hyvin sitoutuneita toisiinsa? Yleensähän tämä tilanne suurimmalla osalla johtaa vielä avioliiton solmimiseenkin. Minusta siinä vaiheessa ollaan jo hyvin sitoutuneita, vaikkei naimisissa vielä oltaisikaan. Mikset suosittele avoliittoa kellekään? Siksi, että ns. susiparina eläminen on "väärin"?

Saako väkivaltaisesta ja itselle vaarallisesta puolisosta erota, jos itse Jumalakaan ei tätä henkilöä paranna? Mitä ajattelet tällaisista tilanteista? Joskushan toisen ihmiset oikeat kasvot näkyvät vasta lopulta.

Mitä mieltä olet esimerkiksi Parviaisista, jotka menivät naimisiin julkisuuden vuoksi? He eivät vaikuta kovinkaan sitoutuneilta toisiinsa.

Parisuhteen elinehto tosiaankin on uskollisuus, siinä olet aivan oikeassa."
-Anonyymi



Sain edelliseen tekstiini kommentin anonyymiltä ja vastasin siihen, eikä se mahtunut kommenttiosioon, joten päätin tehdä siitä postauksen. Kyseessä on siis avoliiton ja avioliiton ero yms.

Pakko sanoa, etten oo varmasti asiantuntija vastaamaan tähän aiheeseen, mutta yritän parhaani. Keskustelin tästä aiheesta myös juuri kaverin kanssa, kiitos hänelle paremmasta tietämyksestään monissa asioissa, jolla nyt voin toivottavasti vastata edes jotenkin sun kysymyksiisi! :) Oon pahoillani, että sulle jäi mun tekstistä sellanen kuva että ajattelen asioista mustavalkosesti, mutta koitan elää Raamattua todeksi, koska uskon sen olevan Jumalan Sanaa.

Tää teksti on siis syntynyt omien pohdiskelujen, kaverin kanssa juttelun ja oman tän hetkisen ymmärryksen perusteella. Tämä on siis vajavaista, eikä tarkoituksena ole saada tähän koko totuutta.


Avoliiton ja avioliiton erohan on nimenomaan sen virallisuudessa. Jumala on asettanut avioliiton kuvaamaan omaa luonnettaan ja liitto on aina Raamatussa "virallisesti solmittu", eli todistajien läsnäollessa. Tämä on sellainen laajempi teologinen totuus, johon ei valitettavasti löydy yhtä selittävää Raamatun kohtaa. Eli siis Raamatun mukaan liitoksi ei voi laskea kahden ihmisen keskenään tekemää sopimusta sitoutua toisiinsa, vaan siihen tarvitaan se, että sen solmiminen tehdään kaikkien nähtävillä ja siinä on todistajia (lainkin mukaan vähintään kaksi). Tälläinen on siis LIITTO. Avopari voi siis olla toisiinsa paremminkin sitoutunut kuin aviopari, eikä se avio-sana tee liitosta jotenkin autuasta extra i:n takia, mutta en pyrkinytkään mittamaan sitoutumisen määrää, vaan siitä onko kyseessä liitto sanan teologisessa mielessä ja Jumalan silmissä vai ei.

Kysyit että miksi en suosittele avoliittoa ja vastaus on se, että itse koen sen olevan ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Täysin toinen asia taas on se, että jos ei pidä Raamattua Jumalan sanana ja silloin meillä onkin todennäköisesti erilaisia mielipiteitä ihan elämän katsomuksen vuoksi. Silloin voisin sanoa, että se asia miksi kehottaisin ihmistä, joka ei pidä Raamattua Jumalan Sanana, olemaan avioliitossa avoliiton sijasta on se virallinen sitoutuminen toiseen ja se oman tahdon ilmaiseminen ystävien ja sukulaisten edessä. Se on yleensä merkki siitä että ollaan tosissaan päätetty tahtoa sen sijaan että esim. vain kokeiltas asua yhdessä tai motiivi yhteiselämään olisi jokin muu, ku se että myötä -ja vastoinkäymisissä. Ja se et suosittelisin kumpuaa siitä omasta kokemuksesta, että avioliitto on liitto, avoliitto ei sitä ollut.

En siis väitä etteikö avoliitossa olevat olisi toisiinsa sitoutuneita. Niinku sanoin, olen itse elänyt avoliitossa mieheni kanssa ennen avioliittoa ja olimme toisiimme sitoutuneina jo silloin. Mä vaan ite koin sen olevan väärin ja me molemmat koettiin, että Jumalan tahto olisi että me mentäisiin naimisiin. Tämä on siis minun kokemus asiasta ja jokainen vieköön sen oman parisuhteensa Jumalan kasvojen eteen, niin Jumala varmasti vastaa, että onko se hänen mielensä mukainen, kun me sitä häneltä pyydämme. :) Ja se, että en suosittele jotakin ihmistä elämään avoliitossa, niin se ei tarkoita etten hyväksyisi ihmisiä, jotka niin tekevät. Sama juttu missä tahansa asiassa, vaikka joku polttaa tupakkaa, niin en missään nimessä ajattele sitä ihmistä mitenkään eri tavalla tai huonompana, kuin vaikka jotakuta joka ei polta, mutta en silti voi hänelle tupakointia suositella, ymmärrät varmaan.

Parviaisten avioliittoa en ole seurannut, mutta mainitsit sen olevan julkisuustemppu, niin en kai voi tuohon muuta sanoa kuin että se on surullista, että ihmiset tekevät mitä vaan julkisuuden vuoksi. Onhan meitä moneen junaan, syynä avioon menoon voi olla raha, maine, julkisuus tai mikä vaan väärä motiivi ja sen takia sanoinkin jo aikaisemmin, että avioliitto ei tee liitosta autuasta, ainoastaan se virallisesti Jumalan kasvojen edessä ja todistajien läsnä ollessa esitetty tahto, jos se on vilpitön. Väärä motiivi tekee mistä tahansa itsessään hyvästä asiasta likaisen esim. jos lahjoitamme rahaa, vain korottaaksemme itseämme, tai autamme ystävää jolla on paha olo, vain tuntiaksemme olevamme ylämpänä.

Kysyit myös siitä että saako väkivaltaisesta puolisosta erota. Raamatusta löytyy tälläinen ohje:




"Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen."

Matt. 19:10


Jumalan tahto on että avioliitto pysyisi koossa. Sanan mukaan aviorikoksen tekee se, joka hylkää vaimonsa muun kuin haureuden vuoksi. Mutta myös jos toinen ei ole uskossa ja ei pysty enää toisen tultua uskoon elämään tämän on kanssa, on se uskosta osaton Raamatun mukaan silloin vapaa lähtemään, jolloin myös tämä uskossa oleva vapautuu liitosta.


"Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut."
1 Kor. 7:15 


Seuraava kohta antaa ohjeet tilanteeseen jos avioero nyt kuitenkin on tullut, niin tulee pysyä naimattomana:


"Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa."


1 Kor. 7:10-11


Tässäkin kysymyksessä luottaisin siihen, että Pyhä Henki näyttää meille jokaiselle sen mikä on oikein, jos kysymme sitä. Jumala näkee kyllä jos tilanne on ihan toivoton, eli jos toinen vaan jatkaa tuhoisaa käytöstään, ja silloin meidän täytyy vaan puhua siitä Jumalalle, ja pyytää häneltä neuvoa juuri siihen omaan ainutkertaiseen tilanteeseen. Avioliitossa, jossa on kriisi kannattaa siis tukeutua Jumalaan, eikä muiden mielipiteisiin ja antaa Jumalan ottaa ohjat käsiinsä. Hän voi tehdä ihmeitä ja puhua sydämelle että mikä hänen tahtonsa on. Se kyllä selviää, kun luemme Raamattua Pyhän Hengen kanssa ja olemme avoimia Jumalan tahdolle. Jumala myös lupaa sanassaan, ettei anna enempää kuin jaksamme kantaa.

Kiitos tosiaan kommentista, toivottavasti osasin selittää tän ees jotenki. Herätit kysymyksilläsi ajatuksia ja pitkän tekstin. Mä ehottasin vielä sulle et vie kaikki nuo sun kysymykset Jumalalle. Rukoile Isää Jeesuksen nimessä, että Hän avaa sulle sitä, et miten Hän asiat näkee ja pyydä et Pyhä Henki johdattas sua. Siunausta sulle ja kaikkea hyvää sun elämään huolimatta siitä mitä valintoja teet! :)

Parisuhdepeliä

Onko pettäminen ok, jos siinä ei satuteta ketään? (kuva netistä)

Vähän Jumalan Sanaa tähän alkuun :


"Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan."
1. Kor 6:18

"Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii."
Efe. 5:3


Kun kaksi viikkoa sitten törmäsin lehtijuttuun, jossa kerrottiin Suomeen rantautuneesta uudesta deittisivustosta, olin ihan puulla päähän lyöty! Deittisivustothan yleensä edistävät rakkautta ja sitä että ihmiset löytäisivät itselleen kumppanin, mutta tämän palvelun tarkoitus oli jotakin ihan muuta. Siellä voi parisuhteessa/avioliitossa oleva etsiä itselleen salarakasta. Uskomatonta! Tähänkö on todella tultu? Deittisivu varatuille? Katsokaa sivut itse, jos ette usko http://fi.victoriamilan.com/

Sivujen mukaan sivustoon liittyminen tuo jännitystä, uudenlaista intohimoa ja lupaa mm. että alkaisit elää uudestaan. Missä on totuus?

Jokainen varmasti ymmärtää, että pettäminen on kaikkea muuta kuin tuota. Se voi toki olla pettäjälle kaikkea mahtavaa ja vaikka omien unelmien toteutuminen, mutta suhteessa on aina kaksi osapuolta ja petetylle se voi olla elämän murskautuminen. Mikä on toisen ihmisen tuhoamiselle tarpeeksi hyvä perustelu? Se että itse kokee oman liittonsa tylsäksi ja riittämättömäksi? Se että elää vaan kerran ja haluaa elää sen täysillä?

Huolestuttavinta ei ole se että tuollainen deittisivusto on olemassa vaan se, että sillä on jäseniä pohjoismaissa yli 800 000! Kamalaa! Herää väkisin mieleen monia kysymyksiä.. Onko enää normaalia olla sitoutuneena yhteen ihmiseen?!



Parisuhteen säännöt hukassa


Katsellessaan erotilastoja, ihmisiä ympärillään, tuntuu että ihmiset eivät todellakaan edes aio olla uskollisia. Tämä ei tietystikään koske kaikkia, mutta liian suurta joukkoa. Naimisiin mennessään jotkut ihmiset ajattelevat alttarilla, että ainahan sitä voi erota. Jätetään siis se takaovi raolleen, että on pakenemismahdollisuus. Tuntuu karulta ja lohduttomalta, jos ihminen sitoutuu, mutta silti ei anna ihan kaikkeaan vaan pitää mielessään takaoven ja tiedostaa sen olemassa olon! Uskon että eroja olisi paljon vähemmän jos ihmiset eivät pitäisi eroa vaihtoehtona, vaan ymmärtäisivät todellakin tehneensä lupauksen ja olevansa liitossa eli siis samassa veneessä keskellä merta, ilman pelastusliivejä ja josta on 200 kilometriä lähimpään rantaan. Uimismahdollisuutta ei ole, vaan on se toinen jonka kanssa kököttää siinä veneessä, oli sää mikä tahansa.

Parisuhde on nimensä mukaan parisuhde. Siihen ei kuulu toisia osapuolia. Ei vaikka toinen ei siitä tietäisikään.


Tahdon asia


Yhtä tärkeää kuin sääntöjen muistaminen ja erovaihtoehdon unohtaminen on se, että muistamme mistä avioliitossa on kyse. Siinä on kyse tahdosta. "Tahdotko sinä ottaa tämän Katrin aviovaimoksesi ja..." Tahto. Mitä se on? Se on sitoutumista toiseen. Tahtomista on olla toisen kanssa, vaikka toinen oksettaisi, ette rakastaisi enää toisianne, menisi 5 vuotta pelkkää alamäkeä, toinen tekisi ison virheen tai toinen tahtoisi erota. Tahto on suurempaa kuin tunteet. Vaikka tuntuisi kuinka pahalta, niin muista että olet tahtonut rakastaa!

Tässä vaiheessa tulee erottaa avoliitto avioliitosta. On ihan eri asia olla Jumalan kasvojen ja lähimmäisten edessä sitoutunut toiseen, kuin vain asua yhdessä ja vaikka olla kihloissa. Voin kirjoittaa tästä asiasta ihan omalla kokemuksellani! Juuri se loppuelämän sitoutuminen tehdään sillon, kun ilmaistaan se oma tahto todistajien kuullen. Mä oon ite kuullut monelta avioliitossa olevalta, että ilman juurikin tuota liiton virallisuutta, avioliittoa, olisi ero tullut niiden vastoinkäymisten aikana, koska se olisi ollut niin helppoa, mutta avioliitto on pysynyt kasassa, juuri tuon lupauksen voimasta, sitoutumisesta.

Luulen että monet ajattelevat, että eroamiseen löytyy hyväksyttäviä syitä, esim. jos toinen pettää. Mitkä on ne keinot eteenpäin jos avioliittoa kohtaa kriisit? Mitä ne vastoinkäymiset voikaan pitää sisällään? Oliko se alttarilla tehty lupaus: ".. ja rakastaa häntä myötä -ja vastoinkäymisissä paitsi silloin kun et voi antaa anteeksi?" Vai tarkoittaisiko se sittenkin yksinkertaisesti, että hautaan asti, vaikka mikä olis, vaikka läpi harmaan kiven?!

"Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.

Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"

He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon".

Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.

Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.

Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.

Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.

Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.

Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.

Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."

Mark. 10:2-12



Minä, sinä ja Hän?


Jos Jumala kerran on yhdistänyt avioliitossa olevat ihmiset, niin mikä rooli Jumalalla on sitten arkielämässä häiden jälkeen? Jääkö Jumala vihkiraamatun lailla hyllylle pölyttymään?

Mä voin luvata, että Jumalalle tilan ja ajan antaminen avioliitossa antaa enemmän kuin ottaa. Yhdessä Raamatun tutkiminen, rukoileminen ja esim. seurakunnassa käynti on todella rakentavaa ja yhdistävää. On niin suurta saada jakaa elämänsä toisen kanssa, kun on puoliso, mutta vielä suurempaa on saada jakaa se kaikki yhteinen, Jumalan kanssa. Hyvät ja huonot päivät ja varsinkin ne asiat, joihin ei kaksintaan saada ratkaisua eikä omat voimat riitä. On turvallista olla koko ajan jonkun muun kuin itsemme varassa. Kristuskalliota en vaihtaisi mihinkään! Jeesus yhdistää meitä ihmisiä aivan ihanalla tavalla, enemmän kuin mikään muu.

Pystyykö edes Jumala rakentamaan tästä uutta?

Uusi rakkaus


Entä sitten kun tuntuu, että peli on jo menetetty ja tekisi mieli laittaa eropaperit menemään tai kirjautua sinne Viktoria Milaniin? Sillon kun kaikki on pirstaleina ja akuutti kriisi päällä on varmasti hankalaa nähdä liitolle mitään tulevaisuutta.. Mä uskon että sellaisessa tilanteessa tarvitaan anteeksi antamista, muita ihmisiä ja varmasti myös jotain auttavaa tahoa. Mm. seurakunnat järjestävät avioliittoleirejä yms.

Yhtä tärkeää kuin anteeksi antaminen on anteeksi pyytäminen! Se kannattaa aina. Sillä tavalla voi puhdistaa ilmaa ja ansaita toisen luottamusta takaisin jos se on menetetty. Se vaatii meiltä nöyryyttä, mutta se osoittaa että me tahdomme asioiden muuttuvan ja haluamme tunnustaa oman vajavaisuutemme ja rikkomuksemme toisiamme kohtaan.

Vaikka se jollekin saattaa kuullostaa hölmöltä, niin rukouksessa on voima, myös tässä suhteessa. Kun Jumala saa ottaa ohjat meidän parisuhteissamme ja avioliitoissamme niin asiat menevät aina parempaan suuntaan. Hän on voimallinen tekemään ihmeitä, vaikka me oltais kuinka pilattu kaikki asiat. Hän haluaa antaa anteeksi ja opettaa myös meitä siinä!


"Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan."
Jes. 43:19



Miksi avioliitto? Miksi uskollisuus?



Mä itse en varmastikkaan ole mikään avioliiton mestari, enkä edes asiantuntija. Tän tekstin tarkoitus ei ole olla täydellinen tai huomioida kaikkia pointteja mitä avioliittoon tai Jumalan tahtoon siinä asiassa liittyy, vaan oikeastaan tämä on vain mun pohdintaa aiheesta sillä tietämyksellä ja ymmärryksellä mitä mulla tällä hetkellä on.

Sillon kun sanoin "tahdon" pari vuotta sitten, en tiennyt tahtomisesta niin paljoa kuin nyt. Jo lyhyt aika avioliitossa on ollut todella antoisaa ja kasvattavaa ja haluan haastaa siihen jokaista esim. avoliiton sijasta. Me kerettiin asua yhdessä melkein vuosi ennen avioliittoa ja voin sanoa että siinä on todellakin eroa, ainakin omalla kohdallani. Avoliitosta (vaikka olimmekin kihloissa) puuttuu sitoutuminen ja uskon sitoutumisen olevan Jumalan tahdon mukaista. En voisi suositella avoliittoa kenellekkään. Avioliittoon liittyy aina Jumalan siunaus ja se on esikuva Kristuksesta ja seurakunnasta.


"Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä."

Efe. 5:32-33

"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne"

Room. 12:10


Uskollisuus on mun mielestä elinehto terveelle parisuhteelle! Luottamus on avioliiton peruspilari ja jos sen haluaa särkeä niin uskottomuus on varmasti parhaimpia keinoja siihen. Meidän pitäisi pyrkiä kunnioittamaan toinen toisiamme ja kilpailla siinä, joten siihen ei varmasti kuuluu uskottomuus millään tavalla.

Yksinkertaisesti sanottuna avioliitto on paras tapa ihmissuhteissa kokea turvallisuutta, rakkautta ja onnea. Se kun sitoutuu yhteen ihmiseen ilman takaovea, pakokeinoa, on rikasta. Voisin päättää tämän tekstin erään saarnamiehen sanoihin: "Kohdista kaikki intohimosi aviopuolisoosi ja kohtele häntä niinkuin hän olisi maailman ihanin ihminen. Niinkuin hän onkin."

Särkylääke vs. rukous

Tarvitsemme elämässä mutkikkailla teillä ja ylämäissä kärsivällisyyttä saavuttaaksemme sen, mitä tavoittelemme.

Into istua kököttää keittiön lattialla korvat luimussa. Se tärisee koko pienen kehonsa voimasta. 18 minuuttiin se ei hievahdakkaan paikaltaan, vaan on kuin koirapatsas, jossa on tärinä ominaisuus. Tämä kyseinen juttu, mikä sillä on meneillään kulkee nimellä ruokailu. Siis minun ja mieheni ruokailu, ei Inton, mutta se ei ymmärrä sitä, vaan odottaa kärsivällisesti. Joskus käy niin, että se saa lähtöpassit keittiöstä heti, joskus emme huomaa sen kerjäämistä. On myös niitä tilanteita, että jomman kumman sydän heltyy sen tuijotukseen, ja lattialle tipahtaa pikku juustopala tai kinkkusiivu. Silloin sen odotus palkitaan ja pikkunen häntä heiluu valon nopeudella. Mutta kävi miten kävi, se istuu ja odotta,a jos sitä ei kukaan käske poistumaan.


Jotenkin se kun seurasin Inton kärsivällistä, toiveikasta odotusta ja sitä ilmettä, millä hän katsoi anoessaan, sai mut miettimään sitä, että meidän ihmistenkin pitäisi olla yhtä kärsivällisiä ja täynnä toivoa, että jos sittenkin saisimme muruja joita pöydältä tippuu! Monesti haluamme vaikka mitä, saatamme pyytäkin sitä Jumalalta, mutta sitten unohdamme asian ja vain valitamme.. Vaikka pitäisi jatkaa pyytämistä. Meidän pitäisi olla kestäviä rukouksessa, eikä hellittää. Raamatusta löydämme tähän Jeesuksen lohdulliset ja rohkaisevat sanat:

"Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.

Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä.

Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan`.

Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä,

niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'."

Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo!

Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?" Luuk 17:1-7

Toinen tärkeä asia siinä kun pyydämme jotain on se että uskomme. Tuonkin piirteen näin Intossa. Se jaksoi koko ajan uskoa siihen, että kohta se saa jotain herkkua, vaikka siltä ei näyttänyt. Jumala voi tottakai vastata meille rukouksiin, vaikka emme jaksaisikaan uskoa siihen asiaan mitä pyydämme, mutta silti Jumala arvostaa luottavaista sydämen asennetta. Meidän pitäisi anoessamme uskoa, eikä vaan luetella asioita listastamme. Sen näemme ihan Raamatustakin useasta eri kohdasta. Esimerkiksi, kun sairas nainen vain kosketti Jeesuksen vaipan tupsua:


"Silloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: "Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi". Ja sillä hetkellä nainen tuli terveeksi."

Matt. 8:22


Mun mielestä kolmas pointti on yksinkertaisesti kiittäminen.Voimme toki kiittää jälkeenpäinkin Jumalaa, mutta miksi emme kiittäisi etukäteen? Jos tiedämme ja tunnemme Hänet hyväksi Isäksi, joka tahtoo antaa meille kaikkea hyvää, niin ei ole mitään syytä olla kiittämättä jo etukäteen häntä siitä, mitä Hän tulee tekemään. Luulen että siinä on voimaa kun todella uskomme ja kiitämme Isää, niin nähdessään sydämemme iloisen asenteen Hän vastaa! :) Tietysti kuitenkin Hänen tahtonsa mukaan, mikä on aina parasta meille. Sanasta löytyy vahvistusta tähän kiitoksen kanssa rukoilemiseen:

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,

ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

Fil. 4:6-7



Olin tänään sängyllä ja tunsin kuinka alkoi tulla migreeni tosi voimakkaana. Mä ajattelin, että no, ei kai tässä, otan vissiin kohta lääkkeen ja makaan loppupäivän sängyn pohjalla, voi ku kiva! Sitten ajattelin kuitenkin ensin rukoilla. Koin, että mun pitää vain anoa, että se kauhea päänsärky ja huono olo menis pois. Rupesin Jeesuksen nimessä pyytämään Isää auttamaan ja lopuksi vain kiitin Häntä siitä, mitä Hän tulee tekemään. Vaikka mitään ei tapahtunut, niin jatkoin rukousta muutaman minuutin ja lopulta pystyin ja hyvillä mielin uskossa sanomaan sen sanan kiitos! Nousin sitten sängystä, vaikka oli huono olo ja kiitin mielessäni. Menin koneelle katsomaan seiska TV:tä ja meni minuutti ja huomasin että se olo oli poissa, tilalla hyvä fiilis ja rauha. Halleluja!! Kiitos Jumalalle! :) Ei menny koko päivä siis hukkaan vaan oon saanu ottaa kaiken ilon irti.



"Ja kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte."

Matt. 21:22

"Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.

Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,

taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?

Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" Matt. 6: 7-11 "Kuuntele huutoni ääntä, minun kuninkaani ja Jumalani, sillä sinua minä rukoilen." Ps. 5:2 Tässä siis varmasti meille jokaiselle tekemistä, ja jotain missä voi aina edistyä. ANOKAA, USKOKAA JO SAANEENNE JA KIITTÄKÄÄ myös jo etukäteen!! Muistakaa että ne pyynnöt, joissa on Jeesuksen maksama postimerkki (eli Jeesuksen nimessä rukoilu), todella nousevat Isän luo valtaistuimelle asti..! Ja mikä vaikutus sillä voikaan olla meidän elämään, kun Hän, jolla on valta Taivaassa ja maan päällä kuulee meidän pyyntömme, ja vieläpä lupaa vastata niihin noinkin selvästi kuin yllä olevat Raamatun paikat näyttävät. Kokeillaan anoa, emme voi menettää mitään! ------------------------------------- Siunausta kaikille teille ja rauhallista viikonloppua.. :)

Minun, sinun vai kenen asia?

Oon huomannut yhden kysymyksen joka vaikuttaa melkein ihan kaikkeen tekemiseeni. Se nousee mieleeni aina kun sitä vähiten kaipaan ja se yleensä latistaa tunnelman ja haaveilevan sydämen. Yksinkertaisesti se kysymys pomppaa esteeksi tielle kädet levällään huitoen, muistuttaen olemassa olostaan juuri sillon kun reitti olisi muuten selvä, ja olosuhteet kaiken kaikkiaan loistavat. Valitettavan usein se ei väisty, vaan muodostuu lopulta niin isoksi kooltaan, että sitä ei auta kiertää, vaan se peittää näkyvyyden, ja pakottaa käännähtämään ympäri kohti tulosuuntaa.

On todella harmillista haaveilla jostain, tehdä suunnitelma, tarkistaa selusta ja saada kaikki langat näppärästi omiin käsiinsä vain huomatakseen, että hups, olen unohtanut ottaa huomioon sen että minun täytyy miellyttää muita. Tai siis että, minun mieleni luulee, että niin pitäisi tehdä. Luulen tietäväni, että tuo ajatus toisten miellyttämisestä ei ole tässä maailmassa vain minun ongelmani, vaan siitä kärsii moni.

Kysymys, josta puhun on ainakin itselleni jo klassikko: mitähän muut ajattelee? Miksi ihmeessä meidän täytyy niin kovasti yrittää miellyttää muita?

En väitä että yrittäisin aina miellyttää muita tai muutenkaan että olisin ihminen joka vain mielistelee saadakseen jotain. Kysymys ei ole siitä. Mulla ei ole ongelmaa sen kanssa, että haluaisin rikkoa kaikki rajat ja sen takia koen esteenä sen että muut ihmiset koittaisivat mua jarrutella (harrastan joskus myös tätä ja silloin on mentävä itseensä), tai että en osaisi tehdä itse päätöksiä ilman muiden mielipidettä. Ei, vaan kysymys on nimenomaan siitä, että asia joka ei pätkääkään kuulu kenellekkään muulle kuin ihmiselle itselleen, muodostuu jostain kumman syystä oman mielen sopukoissa semmoiseksi johon pitäisi anella lupa jostain viralliselta taholta, ja saada lupa sen toteuttamiseen mielellään vielä kirjallisena sinisen leiman kera! Eli mieli kääntyy itseään vastaan tehden jostain yksinkertaisesta ja mukavasta asiasta kauhean stressin vain miettimällä sitä, että mitä muut ovat siitä mieltä, vaikka sillä ei ole yhtään väliä.

Oon lukemattomia kertoja tehnyt niin että en ole ruvennut kyselemään muiden mielipiteitä, vaan olen tehnyt omat päätökseni itse. Se mitä muut ajattelee ei siis aina estä omien suunnitelmien toteuttamista. Mutta se jännä juttu tässä onkin, että sitten jälkeen päin saattaa ruveta kaduttamaan, mietityttämään ja voi käydä niin, että lopulta mielen valtaa pelko ja paniikki kietoutuen yhden kysymyksen äärelle: mitä muut ajattelee? Huomion arvoista on siis se, että kenenkään ei ole tuossa tilanteessa edes tarvinnut tehdä mitään, ei edes sanoa omaa mielipidettään, päinvastoin oon voinu saada kannustusta ja sitten yhtäkkiä, ilman mitään järkevää syytä se pomppaa esteeksi pilaten kaiken.

Mikä ihme meidät saa tavoittelemaan toisten ihmisten hyväksyntää asioissa joissa sillä ei ole mitään väliä? Mikä ajaa meidät luopumaan omista unelmistamme turhan takia? Jos itse tiedämme että mitä haluamme ja että se on meille hyväksi ja se ei ketään loukkaa niin minkä takia luopuisimme niistä vaikka joku muu ei sitä hyväksyisikään? Olemmeko todella niin riippuvaisia muiden hyväksynnästä, että emme pysty tekemään sitä mitä todella haluaisimme?

Mitä muut ajattelee, kun mä meen naimisiin tuon miehen kanssa. Mitä muut ajattelee, kun ostan uuden puhelimen. Mitä muut ajattelee, kun laitan kumpparit jalkaan, käytän hajuvettä, ajan kypärä päässä, jätän illan vieton välistä, ostan uuden laukun, menen lomalle... Kuinka paljon tälläiset turhat ahdistukset ja pelot meitä tietämättämme ohjaakaan?

"Mitä muut ajattelee, jos jätettäis niin että puolet huoneen lattiasta olisi tummaa laminaattia ja puolet vaaleaa?"

Jokainen ihminen kohtaa elämässään sitä että hänen valintojaan, tai häntä itseään ei hyväksytä. Luulen että mm. moni uudestisyntynyt kristitty kohtaa paljon kritiikkiä ja epäluuloja. Elämän perustuksen suuri ravistelu, täysin uusi arvomaailma, konservatiiviset mielipiteet, jopa se että pitää Raamattua Jumalan sanana ovat asioita jotka saavat ihmiset varpailleen. Jeesuksen seuraaja ei varmasti voi välttyä kysymykseltä: mitä muut ajattelee? On aivan eri asia kysyä tuota kysymystä, kuin lähtä kulkemaan sen mukaan, että rajoittaa toimintaansa sen mukaan mitä muut ajattelee.

On todella tärkeää pyrkiä siihen, että ei anna tuon vaikutusvaltaisen kysymyksen, mitä muut ajattelee, olla omassa elämässä ohjaavana tekijänä. Omat valinnat eivät missään nimessä saa perustua mun mielestä siihen, että tekee niinkuin kokee muidenkin tekevän. Raamattu on tässä asiassa hyvin selkeä ja kehoittaa meitä nimenomaan olemaan mukautumatta tämän maailman menoon. Mun mielestä se on tosi selkeä ja järkevä ohje. Jos me mennään tän ajan ja sen kulttuurin tuomien normien mukaan, siis täysin virran mukana, niin siinä jää omat arvot ja mielipiteet ihan jalkoihin. Se, mitä muut ajattelee ei todellakaan aina ole totuus, eikä oikein. Vaikka suurin osa ihmisistä pitäisi jotain asiaa täysin hulluna niin sekään ei tarkoita sitä, että se olisi väärin ja niin ei kannattaisi tehdä.

Jumala voi puhua ihmiselle hullujakin asioita. Siis täysin inhimillisesti mahdottomia. Esimerkkinä Jeesuksen vanhemmat. Kun Marialle ilmoitettiin että hän synnyttää pojan, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä, niin "Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan". Ja enkeli lähti hänen tyköänsä." (Luuk. 1:38) Maria ei olisi voinut vastata näin jos hän olisi ajatellut mitä muut ajattelee. Mooseksen Jumala kutsui lähtemään luvattuun maahan. Siis mihin? Mutta Mooses lähti toteuttamaan Jumalan puhumaa asiaa. Entä jos Maria, Joosef tai Mooses olisi katsonut muihin ihmisiin? 'Mitä muut ajattelee' oli kyllä heidän mielessään, mutta he jättivät sen omaan arvoonsa kun he pitivät tärkeämpänä sitä, mitä Jumala ajattelee.

Kumpi sulle on tärkeämpää, se mitä muut ajattelee vai se mitä maailman kaikkeuden Luoja ajattelee? Itse en voi kysymystä esittää yhtään ylhäältä päin, koska oon ihan lapsen kengissä tässä asiassa. Oon vaan joutunut miettimään paljon tuota asiaa, koska Jumala tosiaan puhuu välillä asioita joita me ihmiset pidämme aika omituisina ja sosiaalisesti epäkorrekteina. Avioton lapsi, erämaahan meno 40 vuodeksi, suurta kansaa vastaa sotiminen 300 miehen voimin (Tuom. 6-8), ynnä muut Raamatun esimerkit Jumalan puheesta ja lupauksista ovat täynnä sitä, kuinka Hänen suunnitelmansa eivät aina ole niin sosiaalisesti hyväksyttäviä, päinvastoin meidän silmin epärealistisia.

Se, mitä Jumala ajattelee voi olla meidän elämässä juuri sitä mitä itsekin koemme hyväksi ja omat unelmamme voivat mennä yksiin Hänen suunnitelmiensa kanssa tai sitten ei. Jumala voi puhua meille lähetystyöstä, kaiken jättämisestä taakse, lähimmäisen auttamisesta, uudesta ammatista, anteeksi antamisesta, uhrautumisesta, hiljaisuuteen vetäymisestä, muutoksesta. Voi sis olla että joudumme luopumaan niistä asioista joista haluaisimme pitää kiinni tai sitten saamme jotain mitä emme olleet voineet edes kuvitella..

Tärkeää ei ole se, mitä Hän tulee puhumaan, vaan se miten suhtaudumme siihen. Alammeko murehtimaan mitä muut ajattelee vai keskitymmekö Hänen tahtonsa toteuttamiseen ensimmäisellä sijalla? Älä anna muiden mielipiteiden estää sitä että olet Jeesuksen opetuslapsi. Maailma ei tule koskaan hyväksymään sitä, että otat oman ristisi, kiellät itsesi ja seuraat häntä aina sinne Golgatan keskimmäiselle ristille asti. Tämä on asia joka sinun täytyy hyväksyä! Maailmalle se on hullutus, joka pitää kiertää kaukaa, niin kuin sinunkin maailmassa olevien arvojen hyväksyminen. Pyri kunnioittamaan myös niitä, jotka eivät voi sinun uskonvaellustasi sietää kaikessa karkeudessaan vaan antavat sinun kuulla siitä kunniasi.

Kuka nyt rohkaisisi lähimmäistään kuolemaan itselleen? Kuka voisikaan ymmärtää mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat: "Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." Tässä käy selvästi ilmi se, että Nikodeemus ei voinut ymmärtää, vaikka olisi tahtonutkin. Me emme voi vaatia ihmistä joka ei ole syntynyt uudesti ymmärtämään sitä salaisuutta joka meillä on Jeesuksessa Kristuksessa. Meidän on vain osattava elää sen kanssa.

Sillä ei ole mitään väliä, hyväksyykö kukaan sinun lähimmäisistäni sitä, että uskot Jeesukseen. Ei mitään väliä, muista se. Annatko sen vaikuttaa itseesi ja sinun ja Jumalan väleihin on sinun asiasi. Sukella Jeesuksen veren turviin aina, kun kohtaat vastustusta ja suorista sen jälkeen selkäsi ja jatka matkaasi. Ihmiset, jotka ajattelevat uskon olevan mukava asia ja Jumalan tulevan toisella sijalla perheen ja talousasioiden jälkeen, eivät yksinkertaisesti voi ymmärtää sinua. Muista mitä Jeesus itse on opettanut Hänen seuraamisestaan: "Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan" (Luuk. 9:62) Jumala haluaa, että me käännämme kysymyksemme mitä muut ajattelee kohdistumaan Häneen. Mitä Jumala ajattelee kuuloostaa kysymyksenäkin jo paljon järkevämmältä. Hän haluaa saada huomiomme, jotta voisimme tehdä oikeita valintoja Hänen kansaan. Muutos ei varmasti tapahdu hetkessä, mutta voimme pyrkiä siihen! Se tapahtuu vain katsomalla Jeesukseen :)

Pääpointtinani on se, että pitäs pyrkiä eroon toisten miellyttämisestä ja sen mukaan elämisestä, kuitenkin kunnioittaen toisten apua, neuvoja ja mielipiteitä. En tarkoita missään nimessä, että meidän pitää sulkea korvamme muiden neuvoilta tai tehdä jotain päätöntä jos niin haluamme. Järki mukana, mutta pitää ylimpänä auktoriteettina se mikä meille on tärkeintä, oli se sitten oman tahdon toteutuminen vai Jumalan, mutta kuitenkin niin ettemme eläisi vaan toisten unelmia tai kehotuksia todeksi vaan että todella eläisimme niinkuin itse oikeasti hyväksi koemme. Voimme kunnioittaa toisiamme ilman, että rajoitamme sillä omaa elämäämme, pyrkikäämme siis tähän! :)

Aika kuluu... hukkaan

Vaikka vauhti olisi hidasta ja aika kuluisi hitaasti niin voimme käyttää sen hyödyksi ja miettiä elämän suuria kysymyksiä.

Toivottavasti seuraava lausahdus ei ole oman elämäsi tunnuslause:



"Turhan takia olen itseni uuvuttanut, tyhjään olen haaskannut voimani." 
Jes.49:4



Minun elämäni, minun aikani, minun valintani ja minun asiani. Ihmiset voivat perustella omia valintojaan sillä, että kyseessä on heidän elämänsä. Niinhän se on, meillä on tämä elämä ja me teemme omat päätöksemme joista kannamme seurauksia. Mutta joskus varmasti meistä jokaisesta tuntuu niinkuin meillä ei olisi kontrollia omaan elämäämme. Varsinkin aika tuntuu valehtelevan kulkunsa nopeudesta. Joskus sitä on ihan liikaa, useimmiten se loppuu kesken. Riippuu yleensä siitä mitä teemme, että juokseeko aika vai pysähtyykö se. Todellisuudessahan aika kuluu yhtä nopeasti aina, mutta silti se tuntuu niin todelliselta, että joskus tunti voi tuntua minuutilta tai minuutti tunnilta.

Television eteen jumittuminen, internetin maailmoihin sukeltaminen, lehden luku, sairaalloiseksi muodostunut mieleenkiinnon kohde, koukuttava keskustelu.. On niin paljon asioita joihin aikamme saattaa kulua huomaamattamme. Joskus on jopa turhauttavaa huomata, että on käyttänyt turhaa energiaa ja saanut vaikka päänsäryn jostain asiasta, johon on niin innokkaasti lähtenyt mukaan, näkemättä lainkaan tuloksia. Pienetkin, vähän aikaa vievät asiat voivat toistuessaan viedä pois aikaamme niiltä tärkeämmiltä jutuilta.

Mihin sinä käytät aikaasi? Itse oon sitä mieltä, että se mitä arvostat näkyy siinä mihin aikaasi käytät. Onko vapaa-ajastasi suurin osa itsekkäästi käytettyä vai koitatko myös huomioida muita? Hukutko aina omiin haavemaailmoihisi katsellen tulevaa ulkomaanmatkaa, vaikka ei todellisuudessa ole varaa lähtä vai suunnitteletko auton vaihtoa, vaikka edellinen ei ole vielä nähnyt ensimmäistä vuottaan? Kurkoitatko aina siihen, mitä et edes halua tai voi saada? Kestätkö todellisuutta vai onko helpompi aina etsiä se pakokeino, kun on hiljaisempaa eikä mitään ihmeitä tapahdu? Elätkö täysin vapaana pakokeinoista vai onko elämäsi täynnä niitä?

Itse oon viime aikoina joutunut painimaan aika paljon sen kanssa, että miten aikaani käytän. Oon pohtinut asiaa ja tehnyt parempia valintoja ajankäytön suhteen. Elämään on tullut tasapainoa, kun on kiinnittänyt huomion siihen että käytänkö aikaa semmosiin asioihin joista en yksinkertaisesti saa mitään takaisin. Oli huojentavaa luopua asioista, jotka on vaan koukuttaneet mua, ja joihin oon uppoutunut turhankin tarkkaavaisesti. Näistä ehkä eniten aikaani syöneenä oli elokuvat. Saatoin ennen aina mahdollisuuden tullen hukkua sohvan syövereihin katsomaan vaikkapa muutaman leffan putkeen, monesti jättäen toisarvoiseksi ne oikeasti tärkeät asiat. Vuokraelokuvat söivät rahaa ainakin sen parikymmentä euroa kuussa, puhumattakaan siitä ajan hukkaamisen määrästä!

Syy siihen miksi tuli tarve kirjoittaa kyseisestä aiheesta on se, että haluan herättää sinut, lukijani, ajattelemaan omaa ajan käyttöäsi. Se on aina hyödyllistä ja herättely ei kai koskaan ole pahasta, jos sen tekee hyvällä tarkoituksella. Luulen että jokaisella olisi parannettavaa tällä saralla, varsinkin jos itse tai lähimmäinen siitä kärsii. Uskon myös, että moni meistä ei huomaa (itseni mukaan lukien) kuinka väärin me aikaamme käytämmekään ja kuinka aikamme todella kuluu hukkaan!

Ajan voi käyttää Hänen kanssaan tai ilman Häntä.

Mä itse koen asian niin että Jumalan lapsena olen velvollinen vastaamaan omista teoistani Hänen edessään, kuin myös siitä mihin päiväni käytän. Elämä on suuri lahja Jumalalta. Omat valintani ajankäytön suhteen eivät ole vain minun elämääni vaikuttavia, vaan ne kohdistuvat myös lähimmäisiini, ja siihen miten Jumala pääsee minun elämässäni toimimaan. On siis suorastaan kunnia saada itse olla valitsemassa miten käyttää aikaansa. Siinä minulla on vastuu, mutta myös vapaus. Ja kaikki se on Jumalan suurta rakkautta meitä kohtaa, koska Hän ei halua tehdä meille mitään väkisin.

On myös hyvin tärkeää tiedostaa se, että emme voi kohdata Jumalaa muulloin kuin tässä ja nyt. Emme voi ajatella että: "Sunnuntaina kirkossa oon Jumalan kanssa" tai "Sitten kun kerkeän lukea kauemmin Raamattua niin teen sen sitten, nyt on kiire". Meidän täytyy olla Hänen kanssaan aina (joka on haastavaa, tiedän) tai ainakin pyrkiä siihen. Jeesuksen kanssa kun voi tehdä monenlaista. Tiskata, laulaa, siivota, kävellä, lukea, jutella, katsella luontoa tai istua kirkon penkissä. Voimme käyttää aikamme Hänen kanssaan vain jos elämme hetkessä emmekä ole kallellaan huomiseen. Jumala haluaa olla meidän kanssamme koko ajan ja Hän vain odottaa että saisi meidän huomiomme.

Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että elämämme tylsissä käänteissä voimme käyttää ajan hyödyksi. Kassajonossa, odotellessa lääkärivuoroamme ja aina kun meitä niin hirveästi harmittaa odottaa vihreiden vaihtumista meidän hyväksemme, voimme kääntää ajatuksemme Kaikkivaltiaan puoleen. Voimme vaikka ihan vaan palauttaa mieliimme sen faktan, että Jumala on olemassa ja Hän on siinäkin hetkessä kanssamme. Tälläisellä ajattelutavalla vältymme tylsyydeltä ja harmistumisilta ja huomaamme, että elämään sisältyy niin paljon värejä, joista emme ole aikaisemmin oman itsekeskeisyytemme vuoksi olleet tienneetkään!

On tärkeää tiedostaa ajan kuluminen myös suuremmassa mittakaavassa. Aikamme täällä maan päällä on rajallinen, jokaisen lähtö on varma. Me emme voi koskaan olla varmoja näemmekö seuraavaa päivää, tai edes kuluvan päivän iltaa. Siksi on hyvin tärkeää ja vastuullista käyttää aikamme oikein. Jokainen meistä voi vaan kuvitella miltä tuntuisi joutua viettämään elämänsä vaikka sairasvuoteella halvaantuneena, ja miettiä sitten miten käyttäisi aikansa, jos voisi. On siis siunaus ja suuri armo, että voimme päättää itse ja vaikuttaa omaan elämäämme, sen sisältöön ja tekemisiimme niin monilta osin. Kiittäkäämme ja nauttikaamme siitä vapaudesta ja ihanuudesta! :) Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Jokainen päivä on ihme ja kiitoksen aihe jo senkin takia että saimme sen elää.

Tässä Sanan ravintoa purtavaksi. Tärkeä motto omassa elämässäni, jota pyrin soveltamaan kaikkeen:

"Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole rakentavaa."

1.Kor.10:23

Sekametelisoppaa, olkaa hyvä

Heräsin ihan ittekseen tossa kymmenen jälkeen ja jäin tapani mukaan sänkyyn hengailemaan. Tämä aamu oli suorastaan loistava! Sai vaan olla öllöttää ja oli ihanaa tiedostaa että eessä on viikonloppu ja pääsee pitkästä aikaa pois näiden samojen seinien sisältä vähän hermolomalle. Luin Sanaa ja kuuntelin ylistysmusiikkia ja ihmettelin kuinka ihana olo voikaan olla.

Syynä tähän mun ällöttävän ihanaan olo on jälleen - yllätys yllätys- siinä vanhassa viisaassa kirjassa. Jaan sen teidän kanssa.

"Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema voitto." Fil. 1:21

Kolahti niin kovaa ja korkealta.

Mä oon miettinyt paljon sitä, että hehkutanko täällä blogissa liikaa Jeesuksesta, mutta sitten kun oon koittanut rajottaa niin eihän siitä oo mitään tullut. Sitä on vaan niin Jeesuksen hullu ja onnellinen siitä miten ihana hän on, että ei voi olla hiljaa, ainakaan sillon kun kirjottaa omia kuulumisia. Usko on kuitenkin niin suuri osa omaa elämää, onhan se kaiken perusta, joten ei tiedä miten ja mistä kirjottas, jos siitä pitäis olla hiljaa.

Kuuntelen Kaemoa ja Katajaista kansaa vuorotellen aika isolla (anteeksi naapurit), nää on vaan niin hyviä! "Tämä on se totuus joka vapauttaaaaa. Jumalan Poika synnin kahleet murtaaaa! Sydämmeen hän kestävän rauhan antaa. Ei ole elämälle toista perustaa...... Ainoastaan Jeesus vain pelastaa!"

Katajaisen kansan musiikkia ja haastattelu

Kaemo - Tämä on se totuus

Sitten lisää näitä mun loistavia pohdintoja.. Muistan elävästi sen kuinka mun ainoa "uskova" ystävä 6 vuotta sitten kyseli mua mukaan seurakuntaan. En muista kunnolla mitä sillon ajattelin tai motiivejani olla menemättä, mutta tiedän että mua jännitti tosi paljon. Aattelin myös että seurakunnassa ihmiset on jotenkin tosi hurskaita, ylpeitä ja mä taas oon ihan eri planeelta. Luulin että seurakunnassa pitää olla "kunnolla" eli istua selkä suorassa ja naama vakavana, ilman tunteita. 

Oon ite kyselly jokaista ystävääni kerran mukaan seurakuntaan, koska haluaisin hirveesti että ihmisiltä poistuis turhat pelot siitä ettei seurakuntaan voisi tulla tai että siellä aivopestäis ihmisiä. Oon tullut siihen tulokseen, että mun kavereista 80 % ei ole tulossa käymään mun toisessa kodissa eli seurakunnassa, vaikka kuinka haluaisin ja jonka ymmärrän hyvin mm. omien kokemuksien pohjalta. Mun mielestä seurakunta vaan on yksinkertaisesti niin mahtava paikka, täynnä ihania rakastavia ihmisiä ja ennen kaikkea Jumalan läsnäoloa, joten haluaisin jokaisen kokevan sen, varsinkin kun sitä samaa kokemusta ei välttämättä saa perus jumalanpalveluksesta valtion kirkosta, missä jokainen on käynyt. Mutta sitten mietin että miten saisin sukulaisilta ja ystäviltä karkotettua ennakkoluuloja että voisin jakaa tämän ihanan osa-alueen elämästäni edes yhtenä iltana menemällä yhdessä kattomaan millasta siellä on.. Tulin siihen tulokseen, että mun pitää vaan olla kärsivällinen ja kunnioittaa sitä jos kukaan ei halua tulla ja samalla olla käytettävissä jos joku innostuukin joku päivä tulemaan, vaikka vaan mun mieliksi ;)

Mä vaan voin ite sanoa sen, että mä oon harmitellu sitä kun ei oo aikasemmin tullu käytyä seurakunnassa muualla ku evl:ssa. Oikeastaan juuri evl. on antanut mulle tietyn kuvan uskovista, kun oon käyny välillä aika tiheään istumassa sunnuntain palveluksessa. Koko meininki on tuntunut niin kylmältä ja kuolleelta, että ihan on alkanut nukuttamaan. Mutta suurin miinus on ollut se etten ole uskaltanut olla Jumalan edessä omien tunteitteni kanssa, vaikka olisin halunnut. Syynä lienee se, että kukaan muukaan ei näytä tunteitaan joten eipä siinä oo uskaltanu ruveta vollottamaan, puhumattakaan ylistyksestä kädet kohotettuina Jumalan puoleen! Oon siis käyny evl. aika paljon ja ortodoksisessa kirkossa ja viettäny mm. yhtenä kesänä reilun kuukauden kesätöissä luostarissa. Oon todella ettiny Jumalaa ja Hänen läsnäoloaan eri kirkoista, eikä olisi tullut mieleenkään pyytää kavereita innokkaasti evl. tai ortodoksiseen kirkkoon, koska sieltä ei saanut itsekään sitä mitä haki, niin ei halunnu kavereillakaan suositella. Tämä on siis vain mun kokemus, jokainen löytää sen oman paikkansa sieltä, minne Jumala hänet johtaa. En edellenkään kuuluu mihinkään kirkkoon ja on ihanaa kun on vapaus valita ja se että jos käyn eri seurakuntien tilaisuuksissa ei sido mua mihinkään, vaan ainoa mikä mua sitoo on muihin ja paikkoihin jossa vietän aikaan on Jeesus. Siihen omaan hengelliseen kotiin kerkeää kyllä virallisesti liittyä sitten kun sen kokee varmasti oikeaksi.

Kaikki mun pelot ja ennakkoluulot on varissu tässä vuoden aikana, mitä oon seurakunnassa kulkenu. Mutta koskaan en unohda sitä ekaa kertaa ku astuin vapiksen ovista sisään.. Mua pelotti ihan kauheen paljon, olin yksin ja varmaan ensimmäisen kuukauden olin tosi epäluulonen, mutta pikkuhiljaa rupesin ymmärtämään, että se on vaan ollut muiden / median mulle antamaan väärää kuvaa uskovaista ja uskosta ja että se paikka, seurakunta olikin parempaa kun mikään mitä olin koskaan aikasemmin kohdannut. Jokainen kerta seurakunnassa päihittää edelleen mennen tullen ne illan vietot missä oon elämässäni ollut. Ja se on mun mielestä jotain niin siistiä, kun on oikeasti jotain mikä on rakentavaa, hauskaa ja elävää, ilman että se söis mun rahat, rikkos mua tai että tarttis hävetä jälkeenpäin! On ihanaa humaltua muusta kuin viinistä, nimittäin jostain mistä vaikutus ei lopu, eikä tuu rapuloita! Halleluja! :)

Laitan tähän vielä linkin Street-iltoihin, josta löydätte mm. minut joka viikon perjantaina 21-24.00. Ilta on siis tarkoitettu nimenomaan vapaata hengailua varten, musiikki, ilmainen tarjoilu, leffat ja hyvä seura houkuttelee itseä ainakin näin ilmojen kylmentyessä. Paikkana siis Oulun vapaaseurakunta. Oven kynnys on matala, joten kaikki mukaan, jos yhtään kiinnostaa nähä millasta voi olla kirkossa perjantai-iltana ja mikä saa nuoret ja vanhat tulemaan parhaimpana hetkenä koko viikosta palvelemaan muita :) Tää on siis todella se ns. matalan kynnyksen ilta!

http://www.facebook.com/pages/Street-illat/203336149726854

Pilviä auringon edessä?

Törmäsin netissä Helsingissä tällä hetkellä olevaan kampanjaan ja laitoin sinne nettisivuille linkin tuohon alle.

Klikkaa.

Aattelin laittaa tän linkin tänne. Ihania syyspäivien jatkoa! :) Kuva jostain netin syövereistä..